11

MITÄ YHTEISÖTAIDE OIKEASTAAN ON?

Yhteisötaide on vielä vieras ilmiö suurelle yleisölle, mutta sen määritelmät eivät aina aukene taiteen kentän toimijoillekaan. VASTAAN+OTTO triennaalin järjestäjillä ja koordinaattoreilla on kuitenkin vuosien kokemus yhteisötaiteesta. Tässä postauksessa triennaalin paikalliset primus motorit, Sara Ilveskorpi, Pia Hovi-Assad, Maria Nordbäck, Pia Bartsch ja Suvi Solkio kertovat, miten he yhteisötaiteen käsittävät. Ekstrana myös porilaisen T.E.H.D.A.S. -taiteilijakollektiivin pohdintaa taiteesta ja yhteisöistä.

Knitcoin_performanssi

Arkipelag Workshop: Knitcoin-performanssi

Moving_in_kimito_workshop_

Arkipelag Workshop: Moving in Kimitö – WorksMoving_in_kimito_haastaympäristösihop

Arkipelag Workshop: Moving in Kimitö – Haasta ympäristösi

”Yhteisötaide on oppimista yhdessä muiden kanssa. Se lisää ymmärrystä omasta itsestä ja yhteisöstä. Tulevaisuudessa näen yhteisötaiteen nousevan taiteen marginaalista muiden taiteiden rinnalle.” -Sara Ilveskorpi

thumbnail_IMG_6429[1]VASTAAN+OTTO Pori: Sanna Pajunen demoaa vauvojen värikylpymetodia kurssilaisille.

”Kilpailukyvyn sijaan pitää keskittyä kehittämään ihmisten arkea! Tämä tapahtuu esimerkiksi ihmisten välistä vuorovaikutusta lisäämällä: toimien ja oppien yhdessä. Yhteisötaiteella voidaan vaikuttaa meidän kaikkien sosiaaliseen ja fyysiseen ympäristöön tekemällä taide saavutettavaksi, jonka myötä syntyy kokemuksellista elinympäristöä ja elämäniloa.” -Pia Hovi-Assad

thumbnail_utst 10Maria Nordbäck & turvapaikanhakijat: Flashback

thumbnail_29Maria Nordbäck & Vasa svenska demensförening: Tag mig till havet

”Yhteisötaide on kulttuuria jokapäiväisessä elämässä, yhteisötaide on vuoropuhelua ja kohtaamisia taiteellisen toiminnan kautta jonkun yhteisön kanssa.

Yhteisötaide on avointa keskustelevaa taiteellista toimintaa – yleensä jonkun taiteilijan ideoimana – jossa osallistujat työstävät vuorovaikutteisesti sisältöä ja teosta/projektia. Yhteisötaiteen tavoitteet ja vaikutukset voivat vaihdella. Keskustelu siitä mitä yhteisötaide on, on pohjaton, koska se mahdollistaa niin monen erilaisen tekemisen.

Taidetta tarvitaan sielun ruokkimiseen, ja siinä yhteisötaide on hyvä väline, koska kuka vaan voi osallistua, taiteellisista lahjoista riippumatta. Yhteisötaiteen kautta voidaan antaa iloa monen ihmisen arkeen ja lisätä ymmärrystä toisiin ja erilaisuuteen. Yhteisötaidetta tarvitaan varsinkin nyt huonoina aikoina, kun arvostetaan taas yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä. Yhteisötaiteen kautta voidaan vaikuttaa! 1+1 on enemmän kun 2.

Yhteisötaiteen tulevaisuuden näen hyvinkin positiivisena ilmiönä. Yhteisötaide on taiteilijalle valintakysymys, ja se ei sovi kaikille. On väärin luulla, että yhteisötaiteilija on sosiaalityöntekijä, joka haluaa parantaa maailmaa. Ehkä hän on, ehkä ei. Se on kuitenkin varmaa, että sosiaalisia taitoja tarvitaan. Jokaiselle ihmiselle oman arvon tunnustuskin on kuitenkin tärkeä. Taiteilijan rooli on myös olla taiteilija, ja saada siitä tunnustusta. Keskustelu kenen teos on, on vieläkin aiheellinen ja vaatii tarkennusta.

Uskon että yhteisötaide voi tulevaisuudessa olla vielä suurempi osa yhteiskuntaa. Yhteisötaide voisi esimerkiksi näkyä enemmän hoitolaitoksissa ja vanhustenhoidossa. Yhteisötaide voisi olla mukana apuvälineiden suunnittelussa, työpaikkojen ideoimisessa ja kehittämässä yhteenkuuluvuutta. Muutoksia ja luovaa ajattelua tarvitaan tulevaisuutta rakentaessa kaikissa paikoissa.” -Maria Nordbäck

8

3Pia Bartsch & Mynämäen Asemanseudun kylät ry: RoKoKoo Grunge Caramel

”Minulle yhteisötaide on tasavertaisesta prosessista syntyvä, osallistujien ja taiteilijan/taiteilijoiden yhdessä työstämä teos, joka useimmiten esitetään julkisesti yleisölle. Toisin kun perinteisessä taiteessa, jossa taiteilija luo teoksen yleisölle, on tässä taidesuunnassa yhteisö osallisena sen tekemisessä. Teos voi edustaa mitä tahansa taiteenalaa.

Prosessissa osallistujat jakavat yhteisen vastuun keskenään kunkin osaamisen mukaan, taiteilija/taiteilijat kantaa/kantavat yleensä taiteellisen vastuun. Osallistujat kantavat vastuun sisällöstä, koska ovat omien alojensa asiantuntijoita. Teoksen valmistuessa tapahtuu yleensä monenlaisia muutoksia; eri ihmiset tuovat mukanaan erilaisia näkökulmia, kokemuksia, tietoja ja kiinnostuksen kohteita. Sen vuoksi yhteinen työstäminen rikastuttaa sekä teoksen syntyprosessia että vaikuttaa sen lopulliseen tulokseen – joskin se tuottaa taiteilijalle paikoittain keskikokoisia hermoromahduksia: projekti voi muuttua vaikeasti hallittavaksi, aikataulut voivat venyä ja kustannukset heilua.

Yhteisötaiteessa ei-ammattitaiteilijat kokevat aktiiviseen taiteen tekemiseen osallistumisen myötä asioita, joita on vaikea kokea muuten. Mahdollisuus kokeilla, leikkiä ja kokea avautuu nimenoman taiteen kautta. Samasta syystä projektit ovat erittäin antoisia – niiden kautta saa kokea aitoa läheisyyttä, ymmärtämisen ja ymmärretyksi tulemisen tunteita, yhteistä hulluttelua, ilojen ja surujen jakamista, väittelyä, sopimista ja paljon muuta.  Yhteistyö taiteilijan kanssa avaakin usein toisenlaisen näkemyksen taiteeseen. Osallistujat kiinnostuvat laajemmin nykytaiteesta ja lähestyvät sitä ennakkoluulottomammin. Yhteisötaiteeseen osallistumisen kautta arki voi saada merkityksiä eri tavoin kuin pelkkänä taiteen kuluttajana. Yhteenkuuluvuus, kunnioitus ja arvostus toisia kohtaan kasvaa ja henkilökohtainen identiteetti vahvistuu.

Yhteisötaiteen teokset ja kokonaisuudet kyseenalaistavat myös opittuja tapoja ja niiden visuaalisuus voi olla yhtä vapauttavaa kuin ITE-taiteen teokset; ne voivat olla yllättäviä, raakoja ja kapinnallisia – siksikin minusta tarvitaan yhteisötaidetta.

Unelmissani näen tulevaisuudessa yhteisötaiteen tuovan ihmisiä yhteen. Yhteisötaiteen avulla mietitään ja toteutetaan demokraattisesti kaupunki- ja ympäristösuunnittelua, vaikutetaan sosiaalisiin suhteisiin ja ongelmiin sekä yksilölliseen ja ryhmäidentiteettiin.

Perinteisen työn murroksesta (koneet tekevät kasvavan määrän työstä halvemmalla kuin ihmiset, mikä on varmasti peruuttamaton prosessi) johtuen palkkatyöllä on tulevaisuudessa luultavasti yhä pienenevä rooli ihmisten arjessa. Samalla kun ”vapaa-aika” määrällisesti kasvaa, on luotava tarpeelliseen tekemiseen, osallistumiseen ja vaikuttamiseen uusia keinoja, joiden kautta ihminen voi kokea kuuluvansa johonkin, joka korvaa perinteisen palkkatyön roolin. Kun taide tuo ihmiset yhteen, kohtaamiset voivat luoda yhteisöjä sen sijaan, että ihmiset istuisivat työttöminä yksin kotona… Yhteisötaide voi avata uusia roolimalleja, se voi auttaa oman ympäristöaktivismin tai seksuaalisen identiteetin löytämiseen tai mitä tahansa – se voi tuoda avarampaa katsomusta asioihin. Suvi Solkion sanoin: yhteisötaide sitoo ympäröivään todellisuuteen.

Tämä kaikki on tietenkin ihan utopiaa. Mutta utopiana minä tykkään siitä ajatuksesta.” -Pia Bartsch

thumbnail_IMG_1551_2_1024

thumbnail_IMG_8630_1024Raumalaisten unelmista kertova yhteisötaideteos Dreamteam (2014), joka koostui sekä yleisesti kerätyistä että osallistujien työpajoissa käsintekemistä, henkilökohtaisista unelmista. Yksityiskohta: Kati Heljakka, Vapaus leikkiä (2014).

”Jokainen taiteilija ja yhteisö valitsee omat syynsä ja tapansa toimia yhdessä, ei ole olemassa vain yhtä selitystä tai totuutta. Minulle yhteisötaide on yksi taiteellisen työskentelyn muoto, joka pitää sisällään erilaisten ihmisten kohtaamisen ja vuorovaikutuksen taiteen kontekstissa. Yhteisötaide niin kuin taide yleensä, avaa ja nostaa esiin uusia, vaihtoehtoisiakin näkökulmia vallitseviin olosuhteisiin ja ilmiöihin. Se laajentaa nykytaiteen kenttää sijoittumalla perinteistä poikkeavien yhteisöjen ja yleisöjen pariin ja uudenlaisiin ympäristöihin – sinne missä elämä ja arki, yhdenlainen todellisuus tapahtuu.

Yhteisötaidetta tarvitaan, koska kasvokkain kanssakäyminen, aiheen tai tekemisen äärelle kokoontuminen, kuuleminen ja kuulluksi tuleminen, katsominen, näkeminen ja nähdyksi tuleminen, yksilönä oleminen osana yhteisöä tai maailman ja ihmisyyden tarkastelu toisen silmillä ei ole milloinkaan turhaa – päinvastoin, alati muuttuvassa yhteiskunnassa sangen tarpeellista. Tässä mielessä näen yhteisötaiteen olevan osa poliittisen taiteen jatkumoa, milloin lempeästi, milloin barrikadeille nousten.

Yhteisötaiteen tulevaisuuden suhteen on ainakin itsellä paljon toiveita. Vaikka yhteisötaide viihtyykin marginaalissa, toivoisin sen olevan enemmän esillä taidelaitoksissa ja ”virallisissa” taidekeskusteluissa. Toivoisin, että yhteisötaiteen harteille ei väkisin sovitella maailmanparantajan viittaa vaan avattaisiin mahdollisuuksia taiteilijoiden ja yhteisöjen omaehtoiseen toisensa löytämiseen ja kanssakäymiseen – ei niin, että ennalta määritettäisiin tavoitteet ja halutut vaikutukset vaan annettaisiin tila kokeilla ja katsoa, harhailla ja tutkailla.  Toivon myös yhteisötaideteosten ”lukutaidon” kehittyvän; että nähdään pinnan alle ja siellä sykkivät monimuotoiset prosessit ja merkitykset, jotka eivät välttämättä aukea ensi katsomalta päältä päin.” -Suvi Solkio

+

VASTAAN+OTTO yhteisötaiteen triennaalin taiteilijanäkökulma yhteisötaiteeseen:

tehdasdascommunityT.E.H.D.A.S. & turvapaikanhakijat: Tehdas das Community

Taidekollektiivi T.E.H.D.A.S. toteutti triennaaliin teoksen Porin lyhytaaltoasemalla noin 40 turvapaikanhakijan kanssa. Pohjana oli yhdessä tekeminen, jokaisen mielipiteen ja taiteellisen ilmaisun kuunteleminen ja alati jatkuva dokumentointi, joista syntyi kollektiivinen yhteistaideteos.

”Mikä on yhteisön merkitys, missä kulkevat sen rajat, kuka ne määrittelee, kuka on osallinen sen olemassaoloon? Mitä on yhteisöön kuuluminen, tai oikeastaan, onko mitään yhteisöä edes olemassa? Yhteisö on sana, jota monesti toistellaan ja asia jota kaivataan, kuin sillä olisi valmiiksi annettu, positiivisesti latautunut merkitys ja olemus. Samaa affektiivista ja toistettua positiivista latausta voisi ajatella kaikuvan läpi aikojen sanassa taide, ainakin joillekin. Näihin kumpaankin voimasanaan liittyy kuitenkin monia muita kaikuja ja konnotaatioita, kuten vaarallinen, kokeileva, rajoja rikkova, aikasidonnainen, ikuinen, villi, uhkaava, väkivaltainen, uskonnollinen, melankolinen, tylsä, mitäänsanomaton, turha, ärsyttävä, mukaansatempaava… Näin kuvattuna kummatkin, yhteisö ja taide, alkavat oudosti kuulostamaan hyvän ja huonon makuisilta, hetken jonkin maun omaavilta vuosikertaviineiltä tai vaihtelevuudessaan mielipuolisilta, mielentilasta ja ajatuksesta toiseen tempoilevilta entiteeteiltä. Nuo kaksi sanaa kiinnittyvät, jopa tarrautuvat kiinni käsitteisiinsä, kuin hakien takuuta olemassaololleen, oikeudelleen olla ja olla oikein ja totuudellisesti. Yhteisö ja taide pyörivät yhteistä kehää nopeammin ja nopeammin, hakevat ja kokevat tarvettaan olla olemassa, kunnes vauhti kiihtyy, kuvat pyörivät silmissä, sekoittuvat toisiinsa, sana ja ääni tulee yhdeksi, fanfaarit pauhaavat ja kaukaa kaikuu yhteinen sävel: yhteisö, taide, yhteisötaide!

Taiteessa kysymys yhteisöstä on avoin ja yhteisön suhde taiteeseen muuttuu, muodostuu aina uudestaan. Taide ja yhteisö eivät ole erillisiä toisistaan, vaan risteävät ja ovat olemassa sisäkkäin. Osallistavuus voi luoda mahdollisuuden odottamattomaan ja hallitsemattomaan toimintaan, työskentelyyn ilman tiettyä muotoa, ajatustenvaihtoon sekä sisältöihin jotka eivät ole yhden tahon sanelemia.” -T.E.H.D.A.S.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *